Kouluterveydenhoitajan työnkuva Suomen alakoulussa

Laki määrittää perustan kouluterveydenhuollon toteuttamiselle. Kuntien tehtävänä on kouluterveydenhuollon toteuttaminen alueellaan lain määrittämissä rajoissa, jolloin toteutustavat vaihtelevat kuntien välillä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Kouluterveydenhuollon hoitotyön asiantuntijuudesta kouluyhteisössä vastaa kouluterveydenhoitaja (Haarala ym. 2008, 376). Tämän opinnäytetyön tavoitteena on välittää tietoa kouluterveydenhoitajan työnkuvasta Suomen alakoulussa terveydenhoitoalan ammattilaisille ja opiskelijoille, alakoulun työntekijöille sekä alakoululaisten vanhemmille. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa pyrittiin mahdollisimman systemaattiseen tuotokseen. Opinnäytetyön tarkoitus oli perehtyä kouluterveydenhoitajan työnkuvaan Suomen alakoulussa. Tarkoituksena oli koota ja selvittää opinnäytetöiden, pro gradu -tutkielmien, väitöskirjojen sekä yhden tutkimuksen pohjalta kouluterveydenhoitajan työnkuvan laajuutta. Tuloksiin valikoitui 15 julkaisua (n=15), jotka ovat vuosilta 2008–2015. Opinnäytetyössä on haettu vastauksia kolmeen tutkimusongelmaan: mitä kouluterveydenhoitajan työnkuvaan kuuluu yksilön, yhteisön sekä yhteistyön ja kehittämisen osalta. Kouluterveydenhoitajan työnkuva Suomen alakoulussa on laajakirjoinen. Kouluterveydenhoitajan yksilöön kohdistuvassa työssä korostuu ennaltaehkäisy, kasvun ja kehityksen seuranta, terveystarkastukset sekä terveyskasvatus. Yhteisöön liittyvissä työtehtävissä tärkeimpänä osana voidaan pitää turvallisuuden edistämistä ja viihtyvyydestä huolehtimista sekä kouluterveydenhoitajan tulee välittää tietoa omista vastuualueistaan oppilaiden vanhemmille ja koulun henkilökunnalle. Yhteistyön ja kehittämisen osalta kouluterveydenhoitaja tekee tiivistä moniammatillista yhteistyötä eri tahojen kanssa sekä osallistuu alueelliseen kehittämiseen erilaisten hankkeiden ja työryhmien kautta.The law sets a substructure for executing school healthcare. A municipality’s job is to execute school healthcare within the limits of the law, which means that the method of implementation may vary between municipalities. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) A school nurse is assigned to be responsible for the expertise of school healthcare and nursing in a school community (Haarala ym. 2008, 376). The aim of this study is to provide information about school nurses work in Finnish primary school to health professionals and students, primary school employees as well as to the parents of primary school students. The study was a descriptive review of literature aiming to achieve as systematic results as possible. The purpose of the study was to orientate to a school nurse’s job in Finnish primary school. The intention was to assemble and sort out the extent of a school nurse’s job description on the basis of other studies, Master’s theses, academic dissertations and research. 15 researches (n=15) from years 2008–2015 were chosen to be used in this study. Three research problems were concentrated on in this study; what is included into the job description of a school nurse from an individual’s, community’s and cooperation and development’s perspective. The job description of a Finnish primary school nurse is extensive. A school nurse’s work in favor of an individual highlights prevention, monitoring growth and development, health inspections and health education. The most important tasks relating to the community can be considered to be promoting safety and comfort and conveying information about school nurse’s area of responsibility to the parents of students and to the school staff. What comes to cooperation and development, a school nurse works in close multidisciplinary cooperation with various partners and is involved in regional development through projects and working groups

"Voice Inside My Head" : Productive Agencies in Talk Audio Use

Tutkielma tarkastelee puheperusteisten (eng. talk audio) digitaalisten tuotteiden käytön vaikutusta toimijuuteen. Human computer interaction (HCI) ja Science Technology Studies (STS) -keskusteluissa visuaaliset tuotteet ovat useimmiten keskiössä, minkä vuoksi toimijuuden tarkastelu myös puheperusteisten tuotteiden yhteydessä on tarpeellista. Eksploratiivisen työn aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla kahdessa kulttuuriltaan ja yhteiskuntarakenteeltaan erilaisessa ympäristössä: urbaanissa Bangaloressa, Intiassa (n=8) ja Tukholmassa, Ruotsissa (n=8). Käsite talk audio luotiin aineistonkeruun yhteydessä, ja sillä viitataan puheperuisteisiin tuotteisiin. Näkökulma sosiaaliseen toimintaan ja toimijuuteen pohjautuu Anthony Giddensin lähestymistapaan. Toimijuuden rakentumista tietoisella ja vähemmän tietoisella tasolla analysoidaan puolestaan Michael Bullin ja Tia DeNoran kuvaaman käsitteistön avulla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten nuoret rakentavat toimijuuden muotoja puheperusteisten tuotteiden käyttäjinä ja miten he liittävät toimijuuden muotoja näihin tuotteisiin. Tuloksista selviää, että tietoisella tasolla nuoret pyrkivät kuuntelemaan puheperusteisia tuotteita, jotta he voivat hallita toimijuuttaan ympäristönsä ja ajatusmaailmansa suhteen. He haluavat esimerkiksi välttää kaupungin melua, paeta arkisen elämän toistuvuutta tai koettavat kontrolloida ajatuksiaan, tunteitaan tai yksinäisyyden kokemusta. Vähemmän tietoisella tasolla nuoret rakensivat toimijuutta hallitakseen tunnetilojaan, mutta kokivat, että toimintaa oli vaikea pukea sanoiksi. Kun siirryttiin vertailemaan musiikin ja puheperusteisten tuotteiden kuuntelua toisiinsa, nuoret kuvasivat saavuttavansa puheperusteisten tuotteiden avulla normaalin tunnetilan voimakkaiden tunnekokemusten sijaan. Valintaa puheperusteisten tuotteiden ja musiikin välillä pyrittiin ennen kaikkea suhteuttamaan tunnemaailman käsityksiin siitä, millaista olotilaa ja tunnetta ympäröivässä tilanteessa tulisi ylläpitää. Toinen keskeinen havainto oli puheperusteisten tuotteiden, kuten podcast-ohjelmien, juontajien merkitys. Nuorten mukaan puheperusteisten tuotteiden keskustelijat antoivat heille vaikutusmahdollisuuden ajatuksiinsa, minkä seurauksena nuoret kokivat esimerkiksi vähemmän stressiä tai saivat etäisyyttä arkihuoliinsa. Puheperusteisista tuotteista nuoret kertoivat myös oppivansa uutta, saavansa tietoa ja näkökulmia poliittisiin aiheisiin sekä kehittävänsä sosiaalisia taitojaan. Huomionarvoista on kuitenkin, että puheperusteisissa tuotteissa sisältö on aina ohjelman juontajan valitsemaa ja määrittämää. Nuoret kokivat puheperusteiset tuotteet erityisen henkilökohtaisina ja intiimeinä tuotteina verrattuna musiikkiin; he kuvailivat kuuntelevansa musiikkia mielellään muiden kanssa, mutta puheohjelmia ainoastaan yksin tai kumppaninsa kanssa. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että puheperusteiset ohjelmat voivat tuottaa kuuntelijalle kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen ja läsnäolon kokemuksen. Nuoret kuvasivatkin suhdettaan puheohjelmien juontajiin ja keskustelijoihin henkilökohtaiseksi: monet kokivat, että keskustelijat puhuivat ainoastaan heille ja että he olivat itse jollain tavalla mukana keskusteluissa. Nuoret myös pitivät puheperusteisia tuotteita aidompina kuin muita medioita. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että toimijuuden rakentuminen puheperusteisissa tuotteissa määrittyy puheohjelmien juontajien ja kuuntelijan välisessä suhteessa. Nuoret kokivat ”hengaavansa” puheohjelmien juontajien ja keskustelijoiden kanssa ikään kuin he olisivat ystävien tai mentoreiden seurassa. Tällaisten alati saavutettavissa olevien mediapersoonien läsnäolo myös vähensi joidenkin nuorten yksinäisyyttä. Väitänkin, että nuoret laajentavat sosiaalisuuttaan puheperusteisia tuotteita kuuntelemalla. Puheohjelmien keskustelijat eivät voi vaikuttaa tai olla tietoisia kuuntelijoidensa reaktioista keskusteluiden aikana, mikä antaa kuuntelijoille täyden vallan hallita vuorovaikutusta - toisin kuin perinteisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tämä dynamiikka mahdollistaa puheperusteisten tuotteiden käyttäjille uudenlaisen, parasosiaalisen toimijuuden muodon.This study/research is an explorative work examining the effects of the use of talk audio digital products on agency. Visual products are most often the focus in discussions on human-computer interaction (HCI) and Science Technology Studies). Therefore, an examination of agency in the context of voice-based talk-audio products has remained a minority but is necessary in the era of digital services. The thesis explores the use of products in two environments with different cultures; urban Bangalore in India and urban Stockholm in Sweden where semi-structured interviews with undergraduate students were conducted. The concept of agency builds on Anthony Giddens’ classical approach. The concept of talk audio was created in the context of data collection and refers to talk-based auditory products. Inspired by studies of personal stereo use by Michael Bull and music sociology by Tia DeNora, the thesis explores how individuals construct their agency both consciously and less consciously when using talk audio products. Young people use talk audio products when constructing their agency consciously to manage it in relation to their environment (e.g. to avoid noises of the city, or to escape the repetitive elements of urban life), and to manage their inner reality inside their heads (e.g. manage their thoughts and feelings, avoiding feelings of loneliness, escaping to an imaginary place). Young people also constructed their agency less-consciously in order to manage their mood but they, in part, struggled to express how. By comparing talk audio use to music listening, the students described to attain a “normal” level of mood and thoughts instead of strong emotional states they get when listening to music. When choosing between music and talk audio products, the students aimed to attain a mood that was, in their minds, suitable for the current or future social situation. With talk audio, the interviewees describe getting a chance for a change of thoughts to feel less stressful or to gain perspective on their daily issues through the talk audio content and voice of the talk audio host. The young people also describe finding perspective e.g. on political topics from talk audio, while they also simultaneously learn, are entertained, get information and develop their social skills. The perspectives and information the students described to receive through talk audio were always curated by the talk audio host(s). All of the young people also said to have experienced talk audio products as distinctively personal and intimate. In contrast to music use, they described it to “feel strange” to listen together, and they only listened to talk audio alone or with a significant other. According to previous literature on radio and podcasts, the sense of ‘being there’ in a talk audio product can create a sense of a two-way communication for the audience. The relationship my informants described with talk audio hosts was perceived as distinctively personal; many would describe how they would feel being addressed exclusively or that they would take part in the discussions themselves. They also described talk audio to be more “authentic” than other mediums (e.g. in comparison to social media). With these findings I argue that the primary material for constructing agency through talk audio use builds from, in light of this data, the perceived relationship the listeners have with the talk audio host. The young people would describe talk audio hosts of something similar as talking or hanging out with friends or having a mentor. The phenomenon of an always-available human-presence decreased the level of loneliness for some participants and thus extended their sociality with technologically mediated content. Nevertheless, since the talk audio hosts are mostly unaware of the listeners’ reactions to their content, the social encounter is controlled solely by the listeners, unlike in a traditional interpersonal encounter. This creates one form of agency the students build with talk audio; a form of parasocial agency

Prevention of Lower Extremity Injuries in Children's Football

Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt huolimatta vankasti osoitetuista liikuntaan liittyvistä moninaisista terveyshyödyistä, jotka kantavat aikuisiälle asti. Erityisesti lasten vapaamuotoinen fyysinen aktiivisuus vapaa-ajalla on vähentynyt, ja liikunnan harrastamisen painopiste on siirtynyt organisoituun toimintaan urheiluseuraympäristössä. Samalla lasten ja nuorten harjoittelu urheiluseuroissa on muuttunut entistä vaativammaksi ja kilpailuhenkisemmäksi. Vammariski urheiluharrastuksessa on korkeampi kuin vapaa-ajan liikunnassa. Lisäksi heikko kunto ja heikot motoriset taidot lisäävät sekä äkillisten vammojen että rasitusvammojen riskiä. Liikuntavammojen määrä onkin kasvanut lasten ja nuorten keskuudessa, ja trendiin puuttuminen ennaltaehkäisyn keinoin on tärkeä osa terveysliikunnan edistämistä. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena on kerryttää tietoa äkillisten vammojen epidemiologiasta lasten jalkapallossa, ja tutkia vammojen ehkäisyyn suunnitellun aktivoivan alkuverryttelyn tehokkuutta ja käytettävyyttä äkillisten alaraajavammojen ja alaraajojen rasitusvammojen ehkäisyssä. Välillisesti tutkimuksen tarkoituksena on edistää liikuntaharrastuksen turvallisuutta lapsilla. Tutkimukset toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa asetelmassa Suomen Palloliiton kansallisen kehittämisohjelman Sami Hyypiä Akatemian alle 11–14- vuotiaiden ikäluokkien 20 jalkapalloseuran parissa vuosina 2014–2015. Tutkimusjoukko koostui 1409 pelaajasta (280 tyttöä, 1129 poikaa, iän vaihteluväli 9–14 vuotta), jotka osallistuivat lähtötasotesteihin ja -kyselyyn, jonka jälkeen jalkapalloseurat satunnaistettiin harjoitusryhmään (676 pelaajaa) ja kontrolliryhmään (733 pelaajaa). Harjoitusryhmän joukkueiden valmentaja koulutettiin viikonloppuleirillä toteuttamaan tutkittavaa hermo-lihasjärjestelmää aktivoivaa alkuverryttelyä joukkueissaan. Ohjeistuksena oli korvata lajiharjoitusta edeltävä tavanomainen alkuverryttely 2–3 kertaa viikossa tutkimusalkuverryttelyllä. Kontrolliryhmän harjoitteluun ei puututtu. Harjoittelun toteutumista ja vammojen ilmaantumista seurattiin viiden kuukauden (20 viikkoa) seurantajakson ajan. Ensimmäisessä osatyössä tarkasteltiin äkillisten vammojen epidemiologiaa kontrolliryhmän pelaajilla 20 viikon aikana. Jalkapallovammojen ilmaantuvuus todettiin muiden nuorten joukkuelajien tapaan korkeaksi: 6,5 vammaa tuhatta jalkapallon harjoitus- ja pelituntia kohden. Suurin osa vammoista sattui nilkkaan (30 % kaikista äkillisistä vammoista), ja tytöt olivat melkein kaksinkertaisessa riskissä nilkkavammoille verrattuna poikiin. Ilman kontaktia sattuvat vammat olivat yleisiä (37 %). Toisessa osatyössä tutkittiin, voidaanko äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuutta vähentää tutkimusalkuverryttelyllä. Äkillisten alaraajavammojen ilmaantuvuustiheys tutkimusalkuverryttelyä suorittaneessa harjoitusryhmässä oli 4,4 vammaa tuhatta harjoitus- ja pelituntia kohden ja vastaava luku kontrolliryhmässä oli 5,5. Tilastollisesti ryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa (vammariskisuhde 0,81; 95 %:n luottamusväli [LV] 0,63–1,03; kontrolliryhmä vertailuarvona). Sen sijaan ilman kontaktia sattuneita äkillisiä alaraajavammoja havaittiin harjoitusryhmässä 33 % vähemmän kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48–0,93). Kolmannessa osatyössä tutkittiin alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuutta harjoitus- ja kontrolliryhmän välillä. Keskimääräinen viikoittainen alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuus oli 11,6 % harjoitusryhmässä ja 11,3 % kontrolliryhmässä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa: vammariskisuhde 1,01; 95 %:n LV 0,99–1,03). Neljännessä osatyössä tutkittiin, kuinka tutkimusalkuverryttelyä toteutettiin seurannan aikana yksilö- ja joukkuetasoilla sekä vertailtiin alaraajavammojen ilmaantuvuutta ja vallitsevuutta harjoitteluun hyviin sitoutuneiden yksilöiden ja joukkueiden sekä kontrolliryhmän välillä. Harjoitusryhmän joukkueet toteuttivat tutkimusalkuverryttelyä keskimäärin 1,7 kertaa viikossa (keskihajonta 1,0) seurannan aikana. Harjoitteluun sitoutuneisuus laski seurannan aikana 1,9 % viikossa (95 %:n LV 0,8–3,1) vastaten laskua 2,0 viikoittaisesta tutkimusalkuverryttelystä seurannan alussa 1,5 tutkimusalkuverryttelyyn seurannan lopussa. Vammariski hyvin harjoitteluun sitoutuneissa joukkueissa oli 33 % pienempi verrattuna kontrolliryhmään (vammariskisuhde 0,67; 95 %:n LV 0,48– 0,94). Erillisessä efficacy-analyysissä, sisältäen seitsemän tutkimusalkuverryttelyyn parhaiten sitoutunutta joukkuetta, riskivähenemä oli jopa 47 % kontrolliryhmään verrattuna (vammariskisuhde 0,53; 95 %:n LV 0,29–0,97). Yhteenvetona väitöstutkimuksen löydöksistä todetaan, että äkilliset vammat ovat yleisiä lasten jalkapalloharrastuksessa. Merkittävä osa vammoista sattuu ilman kontaktia ja siten moni näistä vammoista olisi ennaltaehkäistävissä paremmalla liikehallinnalla ja huolellisella alkuverryttelyllä. Aktivoiva alkuverryttely osoittautui tehokkaaksi vähentämään ilman kontaktia sattuvien äkillisten alaraajavammojen riskiä lasten jalkapallossa ja suurin vaikutus nähtiin joukkueissa, joissa alkuverryttelyn toteutus oli säännöllisintä. Alaraajojen rasitusvammojen vallitsevuuteen aktivoivalla alkuverryttelyllä ei näyttänyt olevan vaikutusta. Lasten rasitusvammat ovat varsin yleisiä, sillä keskimäärin yksi kymmenestä lapsesta raportoi rasitusvamman oireita jokaisena seurantaviikkona. Etenkin rasitusvammojen ehkäisymahdollisuuksien tutkimusta on siten tärkeä edistää tulevaisuudessa. Tutkittu hermo-lihasjärjestelmää aktivoiva alkuverryttely soveltuu laajasti käyttöön otettavaksi osana lasten viikoittaista jalkapalloharrastusta. Tutkimusnäyttöön perustuen aktivoivaa alkuverryttelyä suositellaan toteutettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa.Participation in physical activity during childhood has many positive long-term health effects and should be promoted as part of a healthy lifestyle. Overall physical activity in children during leisure time has been observed to decrease while participation in organised sports has become more popular. However, organised sports contain a higher risk of injuries than nonorganised leisure time activities, and sports injuries are considered as an important public health concern in the youth. The aim of this dissertation is first to examine the epidemiology of acute injuries in children’s football, and then, to investigate whether a warm-up programme designed to improve neuromuscular control, motor skills and movement quality is effective in the prevention of acute and overuse lower extremity (LE) injuries in children’s football. Data for the dissertation are from a 20-week cluster-randomised controlled trial (RCT), in which 20 Finnish under (U) U11–U14 Finnish youth football clubs attended during the years 2014–2015. The participants were 1409 players (280 females, 1129 males) aged 9–14 years. The participants completed questionnaires and underwent measurements at baseline, after which they were randomised into the intervention group (676 players) and the control group (733 players) according to the home cities of the participating clubs. The intervention group team coaches were introduced to a neuromuscular training (NMT) warm-up programme designed to prevent injuries, and were advised to execute the warm-up in their teams 2–3 times per week throughout a 20-week follow-up. Injury data from all players were collected weekly via automated text messages and structured phone interviews by study physiotherapists during the follow-up. The NMT warm-up sessions and exposure hours to football matches and training were also registered. Study I examined the epidemiology of acute football injuries in the control group of the 20-week RCT. The overall acute injury rate was moderately high (6.5 injuries per 1000 hours of football exposure), and the ankle (30% of all acute injuries) was the most commonly injured anatomic location. Noncontact injuries formed a significant part (37%) of all injuries. Females were almost twice as likely to suffer from ankle injuries in comparison to males. Study II investigated whether the rate of acute LE injuries could be reduced with a NMT warm-up programme. The acute LE injury rate was 4.4 per 1000 hours in the intervention group and 5.5 per 1000 hours in the control group. There was no difference between the groups (injury rate ratio [IRR] 0.81, 95% confidence interval [CI] 0.63 to 1.03, control group as reference). However, the intervention group had 33% less acute noncontact LE injuries compared to the control group (IRR 0.67, 95% CI 0.48 to 0.93). Study III examined whether the NMT warm-up programme could reduce the prevalence of overuse LE injuries. The average weekly prevalence of overuse LE injuries was 11.6% in the intervention group and 11.3% in the control group. There was no difference in the weekly prevalence of overuse LE injuries between the groups (odds ratio 1.01, 95% CI 0.99 to 1.03). In study IV, adherence to the NMT warm-up programme was under closer examination. The aim was to evaluate the weekly adherence of the 44 intervention teams to the NMT warm-up programme and to examine whether high adherence to the programme could result in greater reductions in the rate of acute LE injuries and the prevalence of overuse LE injuries. The intervention teams conducted on average 1.7 (standard deviation 1.0) NMT warm-ups weekly throughout the 20- week follow-up. The number of weekly NMT warm-up sessions declined by 1.9% (95% CI 0.8% to 3.1%) a week, corresponding to a decrease from an average of 2.0 sessions in the first month to 1.5 sessions in the fifth month of follow-up. The risk of acute noncontact LE injuries was 33% lower in the high team adherence group compared to the controls (IRR 0.67, 95% CI 0.48 to 0.94). In the additional efficacy analysis, the rate of noncontact LE injuries was 47% lower in the seven teams with the highest adherence compared to the control group (IRR 0.53, 95% CI 0.29 to 0.97). The findings of this dissertation suggest that the acute injury rate in children’s football is moderately high. A significant proportion of the injuries are noncontact injuries, suggesting that at least part of them could be prevented by better neuromuscular control. Indeed, the NMT warm-up programme was found to be effective in reducing acute noncontact LE injuries by one third. The greatest beneficial effect on the rate of acute noncontact LE injuries was found in the teams adhering best to the intervention, and a minimum of two regular weekly NMT warm-up sessions appears to be sufficient. No preventive effect of the NMT warm-up on the prevalence of overuse LE injuries was observed. The moderately high prevalence of overuse LE injuries is a major concern in children’s football, as one in ten players suffered from overuse LE injury symptoms each week. The studied NMT warm-up has good potential for wide implementation into children’s weekly football training

Fluorescence lifetime spectroscopy of tissue autofluorescence in normal and diseased colon measured ex vivo using a fiber-optic probe

We present an ex vivo study of temporally and spectrally resolved autofluorescence in a total of 47 endoscopic excision biopsy/resection specimens from colon, using pulsed excitation laser sources operating at wavelengths of 375 nm and 435 nm. A paired analysis of normal and neoplastic (adenomatous polyp) tissue specimens obtained from the same patient yielded a significant difference in the mean spectrally averaged autofluorescence lifetime −570 ± 740 ps (p = 0.021, n = 12). We also investigated the fluorescence signature of non-neoplastic polyps (n = 6) and inflammatory bowel disease (n = 4) compared to normal tissue in a small number of specimens

Kehorauhaa vahvistava psykofyysinen fysioterapia : Kaikki kehoni -ryhmästä keinoja häiriintyneen syömiskäyttäytymisen kohtaamiseen

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta häiriintyneen syömiskäyttäytymisen moninaisista vaikutuksista yksilön elämänlaatuun sekä tuoda fysioterapian näkökulmia osaksi keskustelua kehorauhasta. Opinnäytetyön tavoitteena oli toteuttaa kehorauhaa ja kehonkuvaa myönteisesti vahvistava ryhmä, joka perustui psykofyysisen fysioterapian erilaisiin menetelmiin sekä kehollisiin harjoitteisiin. Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä, jonka menetelmänä oli kehittämistyö. Opinnäytetyön tilaajana toimi Lounais-Suomen SYLI ry. Yhteistyö Lounais-Suomen SYLI ry:n kanssa mahdollisti opinnäytetyön käytännönläheisen toteutuksen. Kehittämisprosessissa suunniteltiin Kaikki kehoni - ryhmä, jossa syvennyttiin psykofyysisen fysioterapian keinoin kehon ja mielen yhteyden vahvistamiseen. Psykofyysisen fysioterapian menetelmät, kuten hengitys- ja kehotietoisuusharjoitukset, olivat ryhmän keskiössä. Kaikki kehoni -ryhmä toteutettiin yhden kerran ryhmätapaamisena, ja se järjestettiin Turussa syyskuussa 2024. Kehittämistyön arviointimenetelminä käytettiin havainnointia ja palautekyselyä. Palautteiden perusteella voitiin todeta, että Kaikki kehoni -ryhmä oli onnistunut sekä ajatuksia herättävä. Sen osallistujat kokivat saaneensa ryhmästä uusia työkaluja häiriintyneen syömiskäyttäytymisen kohtaamiseen. Opinnäytetyössä käytettiin sekä suomalaista että kansainvälistä lähdemateriaalia, joka kattoi laajasti häiriintyneen syömiskäyttäytymisen, kehorauhan ja psykofyysisen fysioterapian teemat. Monipuolisella lähdeaineistolla pyrittiin luomaan kattava ja monipuolinen käsitys opinnäytetyöni aiheista.The purpose of this thesis was to raise awareness about the diverse impacts of disordered eating behaviors on an individual’s quality of life and to bring the perspectives of physiotherapy into the discussion about body peace. The aim of the thesis was to implement a group that positively reinforces body peace and body image, based on various methods of psychophysical physiotherapy and bodily exercises. The thesis was carried out as a functional thesis, with the method being a development project. The client for the thesis was Lounais-Suomen SYLI ry. Collaboration with Lounais-Suomen SYLI ry enabled the practical implementation of the thesis. In the development process, the “Kaikki kehoni” group was designed focusing on strengthening the connection between body and mind through psychophysical physiotherapy methods. Physiotherapy methods such as breathing and body awareness exercises were the focus of the group. The “Kaikki kehoni” group was conducted as a one-time group meeting, held in Turku in September 2024. The development work was evaluated using observation and a feedback survey. Feedback indicated that the “Kaikki kehoni” group was both successful and thought-provoking. The participants reported gaining new tools from the group to address disordered eating behaviors. Both Finnish and international source materials were used in the thesis, covering extensively the themes of disordered eating behavior, body peace, and psychophysical physiotherapy. The diverse source material aimed to create a comprehensive and versatile understanding of the topics of my thesis

Maalaistyttöjen ponnahduslauta : Kotiapulaiset Helsingissä 1950–70-luvuilla

Kotiapulaisen työ oli tyypillinen ammatti maaseudulta Helsinkiin muuttaneiden nuorten naisten parissa vielä 1950-luvulla. Ammatti kuitenkin katosi miltei kokonaan Suomesta 1970-luvun kuluessa. Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen sotien jälkeisten vuosikymmenien kotiapulaisuutta Helsingissä. Pääasiallisena lähdeaineistona käytän muistietoa. Keskeisiksi teemoiksi nousevat kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla heidän kokemuksensa luokasta, maalaisuudesta ja naiseudesta. Nämä kolme kategoriaa eivät erikseen riitä selittämään kotiapulaisten asemaa helsinkiläisessä kaupunkiympäristössä ja heidän ylä- ja keskiluokkaa edustavissa isäntäperheissään. Luokka, maalaisuus ja naiseus muodostavat risteämän, intersektion, ja saavat siten erilaisia merkityksiä suhteessa toisiinsa. Näin ollen esimerkiksi kotiapulaisten naiseus määrittyi ulkopuolisten silmissä ennen kaikkea työväenluokkaisuuteen tai maalaisuuteen liitettyjen stereotypioiden kautta. Suomalainen kirjallisuus ja viihdeteollisuus ovat olleet luomassa stereotyyppistä kuvaa palvelusväestä ja kotiapulaisista jo 1900-luvun alusta lähtien. Tämän tutkielman kotiapulaiset törmäsivät usein näihin ennakkoluuloihin. Tärkeäksi teemaksi kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla nousee ennen kaikkea koulutuksen merkitys. Mahdollisuudet jatko-opintoihin kansakoulun jälkeen olivat syrjäseuduilla heikot 1950–60-luvuilla. Sotien jälkeinen kotiapulaisuus Suomessa näyttäytyy pitkälti keinona päästä kaupunkien jatkuvasti laajenevan opintotarjonnan pariin. Asuntopulasta kärsivässä pääkaupungissa kotiapulaisena työskentely tarjosi maalta muuttaneille tytöille toimeentulon lisäksi asunnon. Työnantajat ymmärsivät tilanteen viimeistään 1960-luvulla ja houkuttelivatkin tyttöjä kotiapulaisiksi usein mahdollisuudella opiskella iltaisin. Ylempää luokkaa edustava isäntäväki myös kannusti kotiapulaisiaan opiskelemaan. Kotiapulaisuus toimi läpikulkuammattina maalta kaupunkiin muuttaneiden tyttöjen parissa. 40-luvulla syntynyt sukupolvi ei suunnitellut jäävänsä alalle pitkään ja sitä pidettiin yleisesti alhaisen statuksen ammattina. Sodat ja niiden jälkeiset laajat ja nopeat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja taloudelliset muutokset loivat eri sukupolvien välille hyvin erilaiset odotushorisontit ja elämänkokemukset. Kotiapulaisten kohdalla tarkastelen sukupolvien välistä eroa 1900-luvun alussa syntyneiden vanhojen uskollisten ja 1940-luvulla syntyneiden nuorten likkojen kautta. Lapsettomat ja naimattomat vanhat uskolliset edustivat ideaalia kuvaa ahkerista ja lojaaleista kodin hengettäristä, jotka viettivät lähes koko elämänsä isäntäperhettään palvellen. Heitä pidettiin usein perheenjäseninä, mikä hämärsi perinteistä työntekijä–työnantaja-suhdetta. Nuorempi kotiapulaispolvi aiheutti sen sijaan usein huolestuneisuutta työnantajissa. Helsingin tarjoamat nuorison huvitukset ja nuorten naisten kiinnostuminen ikäisistään miehistä sai perheenemännät epäilemään apulaistensa sitoutumista työhönsä. Nuorempaa polvea syytettiin myös nöyryyden puutteesta. Alati vähenevä joukko nuoria naisia oli valmis ottamaan perinteisen kotiapulaisen paikan 1970-luvulle tultaessa. Laajeneva naisvaltainen palvelusektori tarjosi houkuttelevamman työpaikan nuorille naisille ja kotiapulaisen ammatti hiipui 70-luvun aikana

Kasvatusparametrien vaikutus GaAsBi-rakenteiden ominaisuuksiin

In this thesis the properties of GaAsBi structures are investigated with respect to their growth parameters in molecular beam epitaxy. The GaAsBi alloy is a novel III-V semiconductor material with many beneficial material properties, including large band gap reduction in relation to change in Bi concentration and lattice constant, which make it a promising candidate for a wide range of applications in optoelectronics. However, the progress of GaAsBi research has been hindered by challenges in its growth. Due to the weak reactivity of the Ga-Bi system, unconventional growth conditions, such as low growth temperatures and stoichiometric As/Ga flux ratios, are required for efficient Bi incorporation. Furthermore, small changes in these growth conditions induce large changes in Bi incorporation and material properties, to an extent that the poor accuracy in As flux control limits the control of material properties and reproducibility. This work aims to resolve this issue by using an unconventional growth method where the substrate rotation is stopped. Due to the inherent spatial non-uniformity of the molecular fluxes, the stationary growth method transforms the uncertainty in As flux into spatial uncertainty of the As/Ga gradient, which can be determined accurately by ex-situ methods. Simultaneously, as the growth parameter distributions over the substrate can be determined by growth of calibration samples, the GaAsBi material properties can be examined as a function of growth conditions. This work focuses on the growth of GaAsBi bulk layers and single quantum wells with relatively high nominal Bi-fractions of around 5 %. The Bi incorporation, structural properties and optical quality of the GaAsBi structures were found to be extremely sensitive to the growth parameters. GaAsBi grown at a low temperature of ~220 °C showed a pronounced growth window at the stoichiometric and slightly above As/Ga flux ratio range with efficient Bi incorporation, good crystal quality and smooth surfaces. At higher growth temperatures, the growth window was pinned down to only the stoichiometric range and the overall Bi incorporation was reduced. Additionally, growth at a high temperature of ~370 °C enabled efficient photoluminescence at the growth window, due to reduction in low temperature growth related defects. Interestingly, spontaneous changes in the Bi incorporation were observed at specific growth regimes, indicating fundamental growth mode changes

Kasvatusparametrien vaikutus GaAsBi-rakenteiden ominaisuuksiin

In this thesis the properties of GaAsBi structures are investigated with respect to their growth parameters in molecular beam epitaxy. The GaAsBi alloy is a novel III-V semiconductor material with many beneficial material properties, including large band gap reduction in relation to change in Bi concentration and lattice constant, which make it a promising candidate for a wide range of applications in optoelectronics. However, the progress of GaAsBi research has been hindered by challenges in its growth. Due to the weak reactivity of the Ga-Bi system, unconventional growth conditions, such as low growth temperatures and stoichiometric As/Ga flux ratios, are required for efficient Bi incorporation. Furthermore, small changes in these growth conditions induce large changes in Bi incorporation and material properties, to an extent that the poor accuracy in As flux control limits the control of material properties and reproducibility. This work aims to resolve this issue by using an unconventional growth method where the substrate rotation is stopped. Due to the inherent spatial non-uniformity of the molecular fluxes, the stationary growth method transforms the uncertainty in As flux into spatial uncertainty of the As/Ga gradient, which can be determined accurately by ex-situ methods. Simultaneously, as the growth parameter distributions over the substrate can be determined by growth of calibration samples, the GaAsBi material properties can be examined as a function of growth conditions. This work focuses on the growth of GaAsBi bulk layers and single quantum wells with relatively high nominal Bi-fractions of around 5 %. The Bi incorporation, structural properties and optical quality of the GaAsBi structures were found to be extremely sensitive to the growth parameters. GaAsBi grown at a low temperature of ~220 °C showed a pronounced growth window at the stoichiometric and slightly above As/Ga flux ratio range with efficient Bi incorporation, good crystal quality and smooth surfaces. At higher growth temperatures, the growth window was pinned down to only the stoichiometric range and the overall Bi incorporation was reduced. Additionally, growth at a high temperature of ~370 °C enabled efficient photoluminescence at the growth window, due to reduction in low temperature growth related defects. Interestingly, spontaneous changes in the Bi incorporation were observed at specific growth regimes, indicating fundamental growth mode changes

Savonlinnan Seurahuoneen majoitusasiakkaiden tyytyväisyys

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää asiakastyytyväisyyden taso Savonlinnan Seura-huoneen majoitusasiakkaiden keskuudessa ja tutkia onko kanta-asiakkaiden ja satunnaisasiakkai-den tyytyväisyydessä eroja. Työn toimeksiantajana on Savonlinnan Seurahuone Oy. Seurahuoneelle on tehty opinnäytetöitä ennenkin, mutta aihepiiriltään ne eroavat omasta työstäni. Opinnäytetyön teoriaosa käsittelee palvelun laatua ja asiakastyytyväisyyttä. Palvelun laatu-osiossa perehdytään palvelun erityispiirteisiin ja laadun kahteen ulottuvuuteen, tekniseen ja toi-minnalliseen laatuun. Asiakastyytyväisyyttä käsitellään odotusten ja kokemusten välisen suhteen kautta. Käytännön tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Kyselylomakkeita jaettiin hotellin vastaanotossa helmikuun 2012 aikana. Lisäksi kyselylomake postitettiin viimeisen kolmen vuoden aikana majoittuneille kanta-asiakkaille. Lomakkeessa oli kysymyksiä sekä palvelun laadusta että asiakkaiden tyytyväisyyden tasosta Seurahuonetta kohtaan. Palvelun laatua pyydettiin arvioimaan palveluprosessin eri vaiheissa asteikolla 1 - 5. Vastaajat olivat tyytyväisimpiä palvelun laatuun sisäänkirjautuessa ja palvelun laadun keskiarvoksi tuli 4,4. Tyytymättömimpiä vastaajat olivat hotellin palveluihin, joiden laadun keskiarvoksi muodostui kuitenkin 3,7. Vastaajista 91 % aikoo majoittua Savonlinnan Seurahuoneella uudestaan ja 87 % vastaajista on valmis suosittelemaan hotellia. Tutkimuksesta käy ilmi, että kanta- ja satun-naisasiakkaiden välillä on vain vähän tyytyväisyyseroja. Suurimmat erot näkyivät palveluiden käytön useudessa. Lopuksi esittelen vielä jatkotutkimusehdotuksena Seurahuoneen kanta-asiakkaiden taloudellisen tuottavuuden tutkimisen.The purpose of this bachelor’s thesis was to find out how satisfied the accommodation customers of Savonlinnan Seurahuone are and if there are any differences between regular customers and random customers. The commissioner of this study is Savonlinnan Seurahuone Oy. Bachelor’s theses have been made for Savonlinnan Seurahuone before, but on different subjects. The theoretical framework of this thesis encompasses service quality and customer satisfaction. Service quality focuses on the specific features of service and the two dimensions of service qualities, namely the technical and the functional quality. Customer satisfaction is looked into through the relationship between the expectations and experiences of customers. The research was carried out with quantitative survey. Questionnaires were handed out to the customers staying in the hotel during February 2012. In addition, questionnaires were sent to the regular customers who had stayed in the hotel within the last three years. The survey included questions about both service quality and customer satisfaction. The respondents were asked to assess service quality at the different stages of the service process on a scale of 1-5. The customers were most satisfied with the service quality during the check-in process with a mean value of 4.4. Least satisfaction was indicated with the hotel services with a mean value of 3.7. As many as 91 % of the customers intended to visit the hotel again in the fu-ture and 87 % of the customers were willing to recommend the hotel. The research showed only minor differences in the level of satisfaction between regular and random customers. The most significant differences were related to the frequency of using services. Finally, I suggest further research on how economically productive a group the regular customers really are