2,255 research outputs found
Öljysäiliöiden muuttaminen kaukolämpöakuiksi
Työssä on tarkasteltu eri vaihtoehtoja, millä tavoin käytöstä poistuneet teräsöljysäiliöt voitaisiin muuttaa kaukolämpöakuiksi. Alustavasti harkitaan muutettavan vain toinen säiliöistä kaukolämpöakuksi, jotta kokeilemalla saataisiin varmuus kaukolämmön varastointikapasiteetin kaksinkertaistamisen kannattavuudesta. Tilannetta voidaan myös simuloida tietokoneella, jolloin kustannusten kannattavuutta voidaan kokeilla etukäteen.
Tarkkoja laskelmia kustannuksista ei ole tehty, sillä toteutustapa päätetään jatkotutkimuksen perusteella. Hankkeen toteuttamisen kustannuksia ja hyötyjä on arvioitava. Lahti Energian toiminnan kannalta käytännön hyöty jäisi mahdollisesti vähäiseksi, sillä Lahti Energialla on jo käytössä kaukolämpöakku, jonka lisäksi säiliö tai säiliöt tulisivat. Yhteensä näiden kahden säiliön tuottama lämmönvarastointitilavuuden lisäys ei ole riittävän suuri mahdollistamaan uusia lämmönvarastoinnin käyttötapoja, kuten viikkosäätöä. Investoinnin lisäksi kaukolämpöakulla on käyttökustannuksia.
Hankkeen investointikustannuksen arvio on 430 000 €. Arvio on kuitenkin vain suuntaa antava, sillä se on laskettu Kaukolämmön käsikirjan esittämien funktioiden perusteella. Kaavat eivät välttämättä sovellu kovin tarkkaan kustannusarviointiin, ja ne on laadittu tyypillisen kaukolämpöakun rakentamisen ja kytkennän mukaan. Rakennettaessa kaukolämpöakku valmiiseen säiliöön ja mahdollisesti valmiita kytkentöjä hyö-dyntäen, kustannuksissa saatetaan säästää. Mikäli valmiita kytkentöjä hyödynnetään, on toteutuksen toimittava käytännössä.The objective of the thesis was to explore how two oil tanks could be transformed to thermal storage for a district heating system. Objective was also to evaluate the need for added thermal storage capacity.
In this thesis, different alternatives were considered to transform oil tanks to thermal storage. The steel oil tanks are not used to store oil anymore. It was assumed that at first only one of the two tanks would be transformed into a thermal storage in order to experience the consequences of added thermal storage capacity. A computer simulation might help evaluate whether this project is worth an investment.
Accurate costs were not calculated, as it is not decided how the oil tanks would be transformed to thermal storage or connected to the district heating system. The investment needed for the project is approximately 430 000 €. It is possible that the cost would be less than approximated as in this case the existing tanks, pumps and pipe system could be used. If the project is executed using existing equipment the created system has to function correctly.
Further research is needed to discover the financial benefit and practical function of added thermal storage capacity. One of the interviewees speculated it would not be profitable to add thermal storage capacity for daily need as even the existing capacity might be more than enough. If a long term thermal storage were to be considered, the two oil tanks would not be large enough
Innostava pianoryhmä : Kohti lasta motivoivaa pianoryhmäpedagogiikkaa
Opinnäytetyöni käsittelee 5–7-vuotiaiden lasten säännöllistä, viikoittaista alkeispianoryhmäopetusta innostumisen ja oppimisen ilon näkökulmasta. Pyrin selvittämään, millaisista asioista 5–7-vuotiaat pianoryhmätunneilla innostuvat, mihin innostavaa pianoryhmäopetusta järjestettäessä on syytä kiinnittää huomiota ja millaisia työtapoja innostavassa pianoryhmäpedagogiikassa voi hyödyntää. Tämän lisäksi tarkastelen, miten ilo ja innostuminen rakentavat oppimisen edellytyksiä.
Havainnoimalla erilaisia alkeispianoryhmiä ja soitinmuskareita sekä haastattelemalla kyseisten ryhmien opettajia olen kerännyt tietoa vaihtoehtoisista alkeispianoryhmäopetuksen toiminta- ja lähestymistavoista ja päässyt tarkastelemaan läheltä lasten innostumista. Lähdeaineiston ja -kirjallisuuden avulla olen pyrkinyt selvittämään lasten yleisiä kiinnostuksen kohteita ja innostumisen tärkeyttä oppimisprosessissa. Olen teemoitellut työtapoja ja tärkeimpiä innostavan pianoryhmäopetuksen lähtökohtia opinnäytetyöni alaluvuiksi ja pohtinut, miten eri tavoin lasten innostumista ja oppimisen iloa voi tukea.
5–7-vuotiaiden alkeispianoryhmäopetuksessa sadun, leikin ja tarinan maailmaan uppoutumalla voidaan syventää sekä lasten oppimista että motivaatiota. Oppimisen iloa ja omakohtaisuutta voidaan lisätä erilaisten pelien, leikkien ja innostavien musiikillisten harjoitusten avulla. Monipuolisia työtapoja vaihtelemalla oppiminen pysyy mielenkiintoisena ja lasten vireys- ja aktivaatiotaso oppimisen kannalta otollisena. Säännöllinen, viikoittainen pianoryhmäopetus mahdollistaa pitkäkestoisen musiikkiharrastuksen kannalta tärkeiden toverisuhteiden syntymisen ja tarjoaa pienille pianisteille tärkeän yhteisöllisen musisoimisen kokemuksen. Pianoryhmän monipuoliset toimintatavat mahdollistavat yhteismusisointiin, esiintymiseen, laulamiseen ja musiikilliseen ilmaisuun liittyvien taitojen kehittymisen pianististen taitojen ohella.
Opinnäytetyöni tarjoaa ryhmäopetuksesta kiinnostuneille musiikkipedagogeille välineitä suunnitella oppimisen iloon tähtäävää ja motivoivaa alkeispianoryhmäpedagogiikkaa ja alkeisryhmäopetuksesta kiinnostuneille näkökulmia kehittää opetusta.My Bachelor’s thesis focuses on piano group education for children between the ages 5–7 by the aspects of enthusiasm and the joy of learning. Especially, it considers weekly assembling groups in which children are not taking part in other piano education such as private lessons. The attempt is to research what sort of issues the children aged 5–7 are interested in at group piano lessons, to what the teacher should aim attention while arranging piano group lessons and what kind of practices and activities the teacher could engage to inspire piano group pedagogy. In addition to that, I clarify how joy and enthusiasm build the requirements of the learning process.
By observing different beginners’ piano groups and by interviewing the teachers I have compiled knowledge on how piano education can be done in piano groups and what aspects can exist behind the teaching in piano groups. In addition, I had the opportunity to closely follow the children’s enthusiasm. By exploring source materials and source literature I have aimed to clarify what children between the ages 5–7 are generally interested in and why enthusiasm is important in the learning process. I have separated different practices and the most important aspects of teaching children’s piano group and arranged the structure of this thesis corresponding to them. Further, I have examined how the enthusiasm and the joy of learning can be promoted.
By including fairy tales, stories and different kinds of play to the teaching of children’s piano group can the learning and motivation of children be improved. The joy of learning and the subjective experiences can be increased by different playing, role plays, games and inspiring musical exercises. By varying multiple practices the learning process remains engaging and the rate of energy and activation reasonable for learning. A regular, weekly assembling piano group enables important companionships that are relevant to long-lasting musical interest. It also offers the important experience of belonging to a musical society to the little pianists. The varying practices in piano group pedagogy enables the skills of playing together, performing, singing and expressing music as well as pianistic skills.
My Bachelor’s thesis provides music teachers who are interested in group pedagogy advice and knowledge to organize and prepare beginners’ piano group pedagogy that aims to increase enthusiasm and motivation. It also provides different aspects to develop beginners’ piano group teaching
Hyvän Olon Eväät -ravitsemuskasvatusaineiston käyttäjälähtöinen kehittäminen alakouluikäisten lasten vanhemmille ja heidän lapsilleen
KINESTETIIKKA GERIATRISELLA OSASTOLLA : Hoitajien kokemuksia kinestetiikan vaikutuksesta fyysiseen työhyvinvointiin
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten hoitajat ovat kokeneet kinestetiikan vaikuttaneen heidän fyysiseen työhyvinvointiinsa geriatrisella osastolla. Opinnäytetyön tavoitteena oli, että tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä kinestetiikan käyttöä gerontologisessa hoitotyössä. Tutkimus oli laadullinen. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastatteluun osallistui neljä perus- ja lähihoitajaa. Haastattelut tehtiin marraskuussa 2015. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tuloksista tuli ilmi, että kinestetiikka oli vaikuttanut monipuolisesti työhyvinvointiin geriatrisella osastolla. Fyysiset terveysongelmat ja työn kuormittavuus olivat vähentynyneet. Fyysinen työhyvinvointi oli parantunut. Hoitajat kokivat voivansa myös psyykkisesti paremmin. Hoitajat olivat saaneet aivan uuden näkökulman hoitamiseen. Kinestetiikka oli vaikuttanut positiivisesti hoitajien vuorovaikutussuhteisiin. Myös vuorovaikutus potilaiden kanssa oli tullut paremmaksi.
Tutkimuksessa selvisi myös, että kinesteettisten taitojen ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää ammattitaidon ylläpitämisen vuoksi. Merkittäväksi koettiin työkavereiden tuki hoitotilanteissa, koska silloin kyettiin yhdessä miettimään parasta mahdollista työskentelytapaa. Kinestetiikasta oli tullut yhteinen toimintatapa, joka loi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että myös potilaat olivat aktiivisesti mukana kinesteettisessä työskentelyssä.
Tutkimus on työelämälähtöinen, ja se on tehty Pietarsaaren kaupungin vanhushuollon tarpeeseen. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää vanhushuollossa ja laajemminkin.The purpose of this study was to find out how the nurses have experienced that kinesthetic have affected their physical well-being at geriatric ward. The aim of this study was that the information obtained from research can be utilized in developing the use of kinesthetic in the gerontological nursing. The study was qualitative. The data was collected using theme interviews. We interviewed four enrolled and practical nurses. The interviews were conducted in November 2015. The data was analyzed using inductive content analysis.
The results indicated that kinesthetics influenced widely on the work well-being at geriatric ward. Physical health problems and the workload was diminished. Physical well-being had improved. The nurses felt also psychologically better. The nurses had gained a whole new perspective to nursing. Kinesthetics had a positive impact on nurses' interactions. Also, the interaction with the patients had improved.
The study also revealed that the maintenance and development of kinesthetic skills is important, for the sake of maintaining professionalism. The support of co-workers in the nursing situations was seen as a major factor, because then nurses could consider the best way working together. Kinesthetics had become a common way of working together and had created a feeling of fellowship. Furthermore the study also revealed that the patients were also actively involved in the kinesthetics at the work.
The study is work oriented and has been made for the town of Pietarsaari and for their needs in elderly care services. The results of the study can be exploited in elderly care services and also more widely
HAASTAVA, PALKITSEVA IMETYS -opaslehtinen imetyksen ongelmiin
Suomessa on julkaistu vuonna 2016 uudet ravitsemussuositukset, joiden mukaan täysimetystä suositellaan 4–6 kk ikään asti. Tilastot kuitenkin kertovat, että vain 14 % äideistä täysimettää Suomessa 4 kk ikään asti, ja 6 kk ikään saakka enää vain 3 %. Ruotsissa vastaavat luvut ovat 68,3 % ja 33,4 %. Näiden tilastojen perusteella voidaan todeta imetyksen tukemisen olevan erittäin tärkeää Suomessa, ja tämän vuoksi halusimme perehtyä juuri tähän aiheeseen.
Toiminnallisena opinnäytetyönä olemme laatineet opaslehtisen imetyksen tueksi. Opinnäytetyömme tavoitteena on parantaa ja tukea onnistuneiden imetysten määrää toimivilla, käytännöllisillä sekä tutkittuun tietoon perustuvilla ratkaisumalleilla. Kohderyhmänämme toimivat äidit sekä neuvolat.
Työmme teoreettisessa viitekehyksessä olemme perehtyneet imetyksen kokonaisuuteen, THL:n määrittelemiin ongelmiin ja imetyksen tukeen. Opaslehtisessämme käydään läpi imetykseen liittyvät ravitsemussuositukset, imetyksen edut vauvalle ja äidille sekä ongelmatilanteet. Toimeksiantajamme toiveena oli, että keskitymme opaslehtisessä edellä lueteltuihin asioihin, koska muista imetykseen liittyvistä asioista heillä on jo kattavasti materiaalia. Valmista opaslehtistä testasimme internetin välityksellä tapahtuvan haastattelun avulla lähipiirimme äideille ja näin saimme palautetta sen kokonaisuudesta, jota pidettiin onnistuneena ja toimivana.
Toimeksiantajanamme toimii Savonlinnan neuvola. Tarkoituksena on, että neuvola pystyy käyttämään opaslehtistämme apuvälineenä työssään, sekä jakamaan valmista tuotetta äideille. Jatkokehitysajatuksena oli, että opaslehtistä pystyy päivittämään uusimpien suositusten ja tutkimusten mukaisesti ajan tasalla olevaksi. Lisäksi sitä voi muokata käytössä saatujen palautteiden mukaan entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi.In 2016 Finland published new nutrition recommendations that recommended exclusive breastfeeding up to 4–6 month age. The statistics show that only 14 % of babies are fed only with breastmilk to the age of 4 months, and the percentage drops down to 3 % of babies at the age of 6 months. The same numbers in Sweden are 68,3 % and 33,4 %. According to these statistics, we can state that supporting breastfeeding is very important in Finland and that’s why we wanted to get familiar with this topic.
Our thesis is functional and we have created a guide to support breastfeeding. Our thesis objective is to improve and support the number of successful breastfeeding with workable, practical and with evidence-based knowledge solutions to breastfeeding problems. Our target groups are mothers and maternity clinic’s.
In our thesis theoretical framework we have familiarized breastfeeding as a big picture, problems according to THL definitions and the support of breastfeeding. In guide we go through breastfeeding nutrition recommendations, the benefits of breastfeeding for the baby and the mother and the breastfeeding problems. Our commissioner hoped, that we focused on the issues that are listed above, because maternity clinic already have material for other breastfeeding issues. We also tested the guide with a few mothers and thus we got feedback on it. Based on the feedback, the guide was successful and functional.
Our commissioner is Savonlinna’s maternity clinic. The purpose is that they can use this guide as a tool in their breastfeeding guiding and they can also offer the finished material directly to mothers. In the future, this guide will be able to update according to the latest remonnendations and studies as well as received feedbacks
Semisti säröillä : Nuorten aikuisten kokemuksia lapsuuden perheen merkityksestä ja kouluterveydenhoitajalta saamastaan tuesta mielenterveysongelmiinsa
Opinnäytetyön tavoite oli antaa kouluterveydenhoitajille tietoa siitä, millaiset asiat voivat nuoren kotona vaikuttaa hänen mielenterveyteensä ja kuinka kouluterveydenhoitajan tulisi lähestyä ja tarjota apuaan nuorelle. Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, kuinka nuoret aikuiset, jotka kärsivät mielenterveysongelmista 12–18-vuotiaina, kokevat lapsuuden perheensä merkinneen heidän mielenterveysongelmiinsa, sekä millaiseksi he kokevat kouluterveydenhoitajalta saamansa avun. Opinnäytetyö oli osa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen ja professori Leena Koivusillan lasten ja nuorten terveyden edistämisen tutkimushanketta. Opinnäytetyön tutkimus tehtiin laadullista tutkimusmenetelmää käyttäen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin viittä 18-21-vuotiasta nuorta aikuista haastattelemalla. Vastaukset analysoitiin sisällönanalyysilla.
Suurin osa haastatelluista koki lapsuuden perheellä olleen merkitystä heidän mielenterveysongelmiinsa. Haastatellut nostivat esiin huonot välit vanhempiin ja kotona tapahtuneet traumaattiset kokemukset. Näiden asioiden vuoksi lapsuuden kodin tunnelma ja sen herättämät tunteet koettiin usein negatiivisiksi. Haastatelluista suurin osa koki kouluterveydenhoitajan ottaneen heidän ongelmansa vakavasti ja oli tyytyväinen saamaansa apuun. Haastatellut kertoivat kaivanneensa kouluterveydenhoitajalta enemmän kuuntelemista, keskusteluapua ja varhaisempaa psykologille lähettämistä. Kaikki haastatelluista olivat sitä mieltä, ettei mielenterveysongelmiin ja niiden seulontaan keskitytä tarpeeksi terveystarkastuksissa ja vastaanottokäynneillä.
Kokemukset viittasivat siihen, että lapsuuden perheellä on merkitystä nuoren mielenterveysongelmiin. Kokemukset kertoivat myös, että nuorten mielenterveysasioihin tulisi keskittyä enemmän kouluterveydenhuollossa. Opinnäytetyön toivotaan antavan apua kouluterveydenhoitajille mielenterveysongelmista kärsivää nuorta kohdattaessa ja ongelmia tunnistettaessa.The objective of this thesis was to provide information to school nurses about what kind of matters at home can affect the mental health of an adolescent and how the school nurse should approach the individual and offer help. The purpose of this thesis was to investigate how young adults, who suffered from mental health problems between 12 and 18 years of age, experience their childhood families’ effect on their mental health problems and how they experience the help they received from a school nurse. This thesis was part of the University Association of South Ostrobothnia and Professor Leena Koivusilta’s research project to promote the health of adolescents. The research of this thesis was conducted by using qualitative research. The material was gathered by the means of a theme-centered interview from five young adults between 18 and 21 years of age. The results were analyzed with content analysis.
The majority of the interviewees experienced their childhood families as being influential on their mental health problems. The interviews brought up bad parental relationships and traumatic experiences that happened at home. Due to these matters, the atmosphere of childhood home and the feelings it brought up were often felt as negative. Most interviewees felt that the school nurse took their problems seriously and they were pleased with the help they received. However, the interviewees expressed that they would have liked the school nurse to listen to them more, to provide more conversational aid and earlier referral to a psychologist. All interviewees agreed that not enough attention is paid to mental health problems and their screening during health checks and health visits.
The experiences indicated that the childhood family has an effect on the mental health problems of an adolescent. The experiences also told that more care should be paid to mental health matters of the youth in school health care. It is hoped that the thesis will help school nurses when meeting an adolescent with mental health problems and while they are identifying the problems
An Instruction Form for Urinary Stoma patients
Potilaan ohjaus korostuu nykypäivänä entistä enemmän. Potilaat tarvitsevat tutkimusten mukaan enemmän ohjausta liittyen sairauteen ja sen tuomiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Lyhentyneet sairaalassaoloajat luovat paineita potilaan ohjaukselle, ja potilaiden tulee oppia hallitsemaan sairauden tuomat muutokset melko lyhyessä ajassa. Meilahden sairaalan osasto 132U halusi kehittää yhteneväiset ohjeet virtsa-avannepotilaan ohjaukseen, jotta potilaan ohjaus ja opetus olisi laadukasta ja tätä kautta paranisivat myös potilaan itsehoitokyky ja elämänlaatu. Tarkoituksenamme oli luoda virtsa-avannepotilaan ohjauksen runko yhdessä Meilahden sairaalan osasto 132U:n kehittämishankkeen kanssa. Opinnäytetyömme käsittelee virtsa-avanne potilaan ohjauksen laadun parantamista. Virtsa-avanne joudutaan tekemään yleensä syövän, trauman, synnynnäisen epämuodostuman tai virtsarakon toimintahäiriön vuoksi. Yleisin osastolla 132U tehtävä virtsa-avanne on Brickerin diversio, jossa avanne tulee vatsanpeitteiden läpi iholle ja virtsa kerääntyy iholle kiinnitettävään avannepussiin. Yleisin syy virtsa-avanteen tekoon osastolla 132U on virtsarakon syöpä. Opinnäytetyömme aihe lähti työelämän tarpeista saada tietoa virtsa-avannepotilaan ohjauksesta. Meilahden sairaalan osastolla 132U alkoi vuonna 2006 virtsa-avannepotilaan ohjaus osastolla - kehittämishanke, johon osallistuimme tekemällä kirjallisuuskatsauksen kehittämishankkeen käyttöön. Kehittämishankkeen tavoitteena on, että virtsa-avannepotilaan saama ohjaus ja opetus on laadukasta, jolloin potilaan elämänlaatu ja itsehoitokyky paranee. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta tehtiin ohjausrunko, jonka avulla hoitajat pystyvät määrätietoisesti ohjaamaan virtsa-avannepotilasta. Ohjausrungon keskeisiksi alueiksi muodostuivat sairaus ja sen hoito, potilaan psykososiaaliset muutokset, potilaan rooli, kuntoutuminen, seksuaalisuus, käytännön asiat ja omaisen ohjaustarpeet. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastelimme myös potilaiden parhaina pitämiä ohjausmentelmiä sekä potilaiden ajatuksia parhaasta ohjauksen ajankohdasta. Tekemämme kirjallisuuskatsaus loi pohjan projektiryhmän tekemälle ohjauskaavakkeelle. Ohjauskaavake otettiin testikäyttöön osastolla helmikuussa 2007, jonka jälkeen sitä muokataan hoitajilta tulleiden ehdotusten mukaan. Toivomme ohjauskaavion tulevan vakituiseen käyttöön osastolla ja näin parantamaan potilaan saaman ohjauksen laatua
Englanninkielinen perehdytysopas : Hämeen ammattikorkeakoulun hoitotyön vaihto-opiskelijoille
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa englanninkielinen perehdytysopas Hämeen ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman vaihto-opiskelijoille, jotka tulevat Hämeenlinnaan työharjoitteluun. Hämeen ammattikorkeakoulu toimii myös opinnäytetyön toimeksiantajana.
Vaihto-opiskelua pidetään tärkeänä monikulttuuristen taitojen oppimismenetelmänä hoitoalalla. Vaihto-opiskelu tarjoaa monia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia sekä yksilölle että yhteisölle. Kielelliset ongelmat, ennakkoluulot ja kulttuuriset eroavaisuudet voivat aiheuttaa ulkomaalaisen opiskelijan ja suomalaisen työyhteisön välillä väärinkäsityksiä, syrjimistä ja jopa rasistista käyttäytymistä. Toisaalta monikulttuurisuus mahdollistaa uusien tapojen ja näkemyksien oppimisen hoitoalalla. Suomalaiset voivat oppia muista kulttuureista tulevilta uusia käytäntöjä ja vaihtoehtoisia tapoja toimia.
Lähdemateriaalia ei ollut kovin paljoa saatavilla opinnäytetyön aiheeseen liittyen. Pääasiallisina lähteinä on kuitenkin käytetty monikulttuurisuuteen pohjautuvaa kirjallisuutta sekä erilaisia tutkielmia.
Toiminnallisen opinnäytetyön tuloksena syntyi sähköinen opas, jonka vaihto-opiskelijat saavat tarkasteltavakseen jo ennen Suomeen saapumista. Oppaan tarkoituksena on tiivistää samaan tietopakettiin tärkeitä tietoja koulusta ja työharjoittelusta sekä niiden käytänteistä. Opas toimii opiskelijan apuna koko työharjoittelun ajan.The idea of this thesis was to produce a guide for nursing exchange students in Häme University of Applied Sciences who come to Hämeenlinna, Finland for a practical training. Häme University of Applied Sciences was also the principal in this thesis.
Student exchange is kept as an important way to learn multicultural skills in caring industry. Student exchange offers many challenges and possibilities for an individual and community. Lingual problems, prejudices and cultural differences may cause misunderstandings, discrimination and even rasistic behavior between a foreign student and Finnish work community. On the other hand, multiculturalism makes learning new habits and different points of view possible in nursing industry. Finnish people can learn new practice and alternative ways of working from people coming from other cultures.
There was not that much information concerning the theme of the thesis. The main source used is literature based on multiculturalism. Master theses were also used.
As the result of the thesis developed an electrical guide which is going to be given to the exchange students already before they arrive in Finland. The meaning of the guide is to sum up the most important things students should know about school and practice placement. The guide will be helping the students all the way their training period
Lasten osallisuuden kokemuksia päiväkodissa
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää lasten omia osallisuuden kokemuksia päiväkodissa. Työssä halusimme tuoda erityisesti lasten omat äänet kuuluviin. Tutkimuskysymyksemme olivat, miten lapset kokevat oman osallisuutensa toteutuvan päiväkodissa sekä mihin asioihin lapset saavat vaikuttaa päiväkodissa. Toivomme, että työmme lisäisi päiväkotien henkilökunnan tietoa lasten osallisuuden kokemuksista.
Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin sadutusta sekä puolistrukturoitua haastattelua. Aineisto kerättiin kahdessa helsinkiläispäiväkodissa. Haastatteluihin osallistui yhteensä kymmenen lasta, jotka olivat iältään 4-6–vuotiaita. Aineisto analysoitiin käyttämällä teemoittelua. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimi Leena Turjan teoria lasten osallisuuden moniulotteisuudesta.
Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että lapset pitivät päiväkotia turvallisena ja viihtyisänä paikkana. Lapset kertoivat tulevansa sinne mielellään ja erityisen tärkeinä he pitivät siellä olevia kavereitaan. Leikki koettiin asiana, johon lapset pääsivät parhaiten vaikuttamaan. Tuloksista selvisi, että osa lapsista oli päässyt lastenkokouksissa suunnittelemaan kevätjuhlia. Lasten vastauksissa esiintyi myös tilanteita, jolloin toiminta oli aikuislähtöistä. Aikuiset koettiin monesti kiireisiksi, jolloin lapset eivät päässeet keskustelemaan heidän kanssaan niin usein kuin olisivat halunneet. Lapset olivat myös yksimielisiä siitä, että aikuiset päättivät päiväkodin säännöistä.
Lasten osallisuuden kokemukset vaihtelevat osattomuudesta osallisuuteen. Parhaiten lapset pääsevät päiväkodissa vaikuttamaan henkilökohtaisiin ja keskinäisiin asioihinsa. Osalla lapsista on myös kokemusta laajempaan yhteisöön vaikuttamisesta. Osallisuuden kokemista heikentävät tilanteet, joissa lasten ja aikuisten välinen vuorovaikutus on puutteellista. Varhaiskasvatushenkilöstön tulisikin kuulla lapsia, olla sensitiivisempiä heidän viesteilleen sekä ottaa lapset mukaan toiminnan suunnitteluun. Toivomme päiväkotien kiinnittävän entistä enemmän huomiota lasten kuulemiseen, sillä osallisuudella on monia positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen.The objective of our Bachelor’s thesis was to examine children’s own experiences about their participation in day care. In our study we wanted to make children’s own opinions heard. Our study questions were how children felt their participation was actualized in day care and what kind of issues they could impact. We hope that this study would increase the day care personnel’s knowledge of children’s participation.
This thesis was a qualitative study. Data for this study were gathered by story-crafting and a semi-structured interview. The interviews were performed in two day care centers in Hel-sinki. We interviewed ten children aged four to six for our study. The gathered data was analyzed thematically. As a theoretical framework we used Leena Turja’s theory Multidi-mensional Model of Children’s Participation.
The results showed that the children felt day care as a safe and cozy place. Children liked to come to day care and their friends there were especially important. Children had the greatest influence on play situations. We found that some of the children had a chance to plan the spring festival in children’s meetings. Children also told about situations where activities were adult-centered. Children felt that the personnel were busy and they did not have time to talk with children as often as the children would like to talk. Children also agreed on that personnel decided on the day care rules.
Children’s experiences about participation vary from non-participation to participation. Children are mostly able to influence their personal and mutual issues. Some of the children have experiences of influencing a wider community. Situations where interaction between personnel and children is defective does not advance participation. The personnel should listen to children’s opinions and be more sensitive to their messages. The personnel should also take children to plan different activities with them. We hope that day care centers would pay more attention to children’s opinions because participation has many positive effects on children’s development
- …
