Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

2., korjattu painos julkaisusta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Porojen laitumet, ruokinta ja tuottavuus poronhoitoalueen pohjoisosassa

Tutkimuksessa selvitettiin, miten porot valikoivat laitumia ja mitä talviravintoa ne käyttävät laiduntaessaan poronhoitoalueen pohjoisosan luonnonlaitumilla. Samalla selvitettiin, miten porokarjojen tuottavuus vaihtelee ja mitkä tekijät selittävät havaittuja tuottavuuden eroja paliskuntien välillä. Kuudessa tutkimuspaliskunnassa kerättiin vuosina 2007–2010 tutkimusaineistoja porojen laidunten ja ravinnon käytöstä, lumiolosuhteista sekä vaadinten ja vasojen ruhomitoista, painoista ja kunnosta. Myös kaikista poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnasta kerättiin Paliskuntain yhdistyksen tilastoista tiedot poronhoidon tuottavuudesta poronhoitovuosilta 2006/07–2009/10. Tutkimuspaliskunnissa toteutetun porojen GPS-seurannan perusteella porovaatimet käyttivät havumetsäalueella koko talvikauden jäkälä- ja luppolaitumia merkitsevästi enemmän kuin muita laiduntyyppejä, kun taas tunturialueella jäkälälaitumet ja avoimet paljakka-alueet olivat eniten käytettyjä laiduntyyppejä. Keväällä ja kesällä metsäpaliskuntien porot laidunsivat eniten soilla sekä varpu- ja heinävaltaisilla laitumilla, kun taas tunturialueen porot käyttivät keväästä syksyyn jäkälälaitumia, paljakka-alueita ja soita niiden saatavuuden mukaan. Porojen liikkuvuus nousi huomattavasti kesäaikana kaikissa tutkimuspaliskunnissa verrattuna talviaikaan. Lumiolosuhteet olivat vaikeimmat porojen käyttämillä laidunalueilla kevättalvella, mutta niissä oli myös paliskuntien välillä merkittäviä eroja. Tunturialueen porot laidunsivat erityisesti kevättalvella avoimilla paljakka-alueilla, joilla lumipeite oli selvästi ohuempaa ja kovempaa kuin metsäpaliskuntien porojen laidunalueilla. Kerätyissä papananäytteistä jäkälien (maajäkälät ja lupot) osuus oli noin kolmannes ja varpujen hieman tätä enemmän, mutta jäkälät olivat ravintokasvien saatavuuden perusteella selvästi halutuin ravintokohde. Vaadinten ja vasojen koossa, painoissa, kunnossa ja sarvimitoissa oli samansuuntaisia systemaattisia eroja paliskuntien ja vuosien välillä. Vaatimilla ja erityisesti vasoilla koko, paino, kunto ja sarvimitat korreloivat kaikki merkitsevästi keskenään. Vasaprosentti oli korkein niissä pohjoisissa paliskunnissa, joissa porojen maastoruokinta oli systemaattisinta ja samalla se nousi jäkälälaidunten ja tunturipaljakoiden osuuden kasvaessa maa-alasta ja kesäravinnon biomassa runsastuessa laitumilla. Eloporotiheyden noustessa vasojen teuraspainot putosivat, kun taas varpu- ja heinävaltaisten laidunten sekä luppolaidunten osuuden kasvaessa paliskunnan maa-alasta vasojen teuraspainot nousivat. Toisaalta vasojen teuraspainot olivat pienimmät niissä paliskunnissa, joissa poroja ruokittiin talvella pääosin tarhoissa. Vasaprosentin kasvaessa myös teurasprosentti kasvoi merkitsevästi. Eloporoa kohti laskettu lihantuotanto oli korkein niissä paliskunnissa, joissa porojen ruokinta maastoon oli systemaattisinta ja vasprosentti korkein, mutta paliskunnan eloporotiheyden kasvaessa lihantuotanto eloporoa kohti laski. Tutkimus osoitti, että sekä talvi- ja kesälaidunten määrä ja laatu että porotiheydet vaikuttavat merkittävästi poronhoidon tuottavuuteen poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa. Systemaattinen maastoruokinta nostaa kuitenkin poronhoidon tuottavuutta merkittävästi, mutta hyvää tuottavuutta ei saavuteta ilman riittäviä ja tarpeeksi monipuolisia laidunresursseja. Poronhoidon tuottavuus on paljolti riippuvainen myös vaikeasti ennakoitavista sää- ja lumiolosuhteista, joihin kuitenkin voidaan talvella varautua porojen ruokinnan avulla. Riittävät talvi- ja kesälaitumet muodostavat kuitenkin edelleen kestävän perustan tuottavalle ja kannattavalle poroelinkeinolle. Tämä tulisi huomioida entistä paremmin niin poronhoidossa kuin myös metsätaloudessa ja maankäytössä, sillä niiden kaikkien toiminta vaikuttaa porolaidunten tilaan ja määrään.201

Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

Tästä julkaisusta on ilmestynyt 2., korjattu painos. Se on ladattavissa maksutta täältä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-763-3Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Can a snow structure model estimate snow characteristics relevant to reindeer husbandry?

Snow affects foraging conditions of reindeer e.g. by increasing the energy expenditures for moving and digging work or, in contrast, by making access of arboreal lichen easier. Still the studies concentrating on the role of the snow pack structure on reindeer population dynamics and reindeer management are few. We aim to find out which of the snow characteristics are relevant for reindeer in the northern boreal zone according to the experiences of reindeer herders and is this relevance seen also in reproduction rate of reindeer in this area. We also aim to validate the ability of the snow model SNOWPACK to reliably estimate the relevant snow structure characteristics. We combined meteorological observations, snow structure simulations by the model SNOWPACK and annual reports by reindeer herders during winters 1972-2010 in the Muonio reindeer herding district, northern Finland. Deep snow cover and late snow melt were the most common unfavorable conditions reported. Problematic conditions related to snow structure were icy snow and ground ice or unfrozen ground below the snow, leading to mold growth on ground vegetation. Calf production percentage was negatively correlated to the measured annual snow depth and length of the snow cover time and to the simulated snow density. Winters with icy snow could be distinguished in three out of four reported cases by SNOWPACK simulations and we could detect reliably winters with conditions favorable for mold growth. Both snow amount and also quality affects the reindeer herding and reindeer reproduction rate in northern Finland. Model SNOWPACK can relatively reliably estimate the relevant structural properties of snow. Use of snow structure models could give valuable information about grazing conditions, especially when estimating the possible effects of warming winters on reindeer populations and reindeer husbandry. Similar effects will be experienced also by other arctic and boreal species

Petoeläinten vaikutukset porotalouden tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen : Makera-hankkeen loppuraportti

Tutkimuksessa selvitettiin petoeläinten aiheuttamien suorien ja välillisten tappioiden vaikutuksista poronhoidon tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Poronhoitoalueen paliskunnasta kerättiin aineistoja poronhoidon tuottavuudesta ja petoeläinten aiheuttamista eläintappioista sekä vuotuisista sää- ja lumiolosuhteista vuosilta 2003–2015. Kolmesta paliskunnista kerättiin luuydin- ja hammasnäytteitä petojen tappamien porojen (102 poroa) iän ja kunnon määrittämiseksi. Petoeläinten, sää- ja lumiolosuhteiden ja porotiheyksien vaikutusta vasatuottoon, teurasmäärin ja teurasprosenttiin analysoitiin regressio- ja sekamalleilla. Petoeläinten aiheuttamia suoria ja välillisiä vaikutuksia poronhoidon nettotuloihin ja taloudellisen kestävyyteen analysoitiin poronhoidon bioekonomisen systeemimallin avulla käyttämällä analyyseissä poronhoidon menoja ja tuloja poronhoitovuodelta 2010–2011. Petoeläinten aiheuttamiksi todettuja tappioita esiintyi merkittävästi (1–6 tapettua po-roa/100 eloporoa) 19:sta tai hyvin merkittävästi (yli 6 tapettua poroa/100 eloporoa) 8 paliskunnassa. Eri petoeläinlajien merkitys poronhoidon eläintappioihin ja tuottavuuteen vaihteli alueittain ja vuosittain. Ahma ja maakotka aiheuttivat eniten tappioita pohjoisissa paliskunnissa, muulla poronhoitoalueella kaikki suurpedot vaihtelevasti. Myös vuosittaiset lumiolo-suhteet vaikuttivat merkittävästi vasatuottoon ja teurasmääriin. Kerättyjen luuydin- ja hammasnäytteiden perusteella porojen kunto tai ikä ei selittänyt petoeläinten aiheuttamia porovahinkoja. Tehdyt analyysit osoittivat, että sekä paliskunnan vasatuotto että teuras- ja eloporomäärät putosivat merkitsevästi löydettyjen suurpetojen tappamien porojen määrän kasvaessa. Myös maakotkareviireiden määrän lisääntyminen paliskunnissa pudotti merkitsevästi vasatuottoa. Analyysit viittasivat myös siihen, että huomattava osa eläintappioista jää toteamatta. Siitosporojen menettäminen aiheuttaa suorien menetysten lisäksi myös välillisiä tappioita erityisesti silloin, kun tuottavimpien vaadinten määrä karjassa putoaa. Petojen tappamien porojen etsintä aiheuttaa paliskuntien keräämien tietojen perusteella myös paljon ylimääräistä työtä (2,1–7,8 työpäivää/löytynyt tapettu poro). Bioekonomisten analyysien perusteella poronhoidon nettotulot ovat optimitilanteessa ovat 62–90€/eloporo, mutta tapettujen porojen etsinnästä voi aiheutua mittavia nettotulojen menetyksiä poronhoidolle (17–41 €/eloporo). Petoeläinten aiheuttama porokannan tuot-tavuuden merkittävä putoaminen yhdessä muiden kustannusten kanssa voikin romahduttaa poronhoidon nettotulot (menetykset 21–82 €/eloporo) ja siten myös elinkeinon taloudellisen kestävyyden. Kyseiset mallitarkastelut osoittivat myös että, selvästi suurimmat nettotu-lojen menetykset poronhoidolle voi aiheutua vuosittain yksittäisestä sudesta (32 160 €) ja ahmasta (16 996 €) sekä niiden jälkeen ilveksestä (11 736 €) ja karhusta (3 575 €). Nettotulojen vuotuinen menetys asututtua maakotkareviiriä kohti oli 2 742 €. Tutkimus toi monipuolista tietoa petoeläinten vaikutuksista poronhoidon tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä petoeläinten aiheuttamien tappioiden kompensaatiojärjestelmiä tai kun eri petoeläimille laaditaan kannanhoitosuunnitelmia poronhoitoalueelle. In this study, direct and indirect losses caused by different predators on the productivity, income and economic sustainability of reindeer husbandry were investigated. Data on the productivity and number of animal losses caused by predators as well as on annual snow and weather conditions were collected from the reindeer herding co-operatives in Finland during 2003–2015. Bone marrow and teeth samples were collected from cadaver reindeer (102 reindeer) in three co-operatives in order to evaluate body condition and age class of killed reindeer. Effects of predators, snow and weather conditions and reindeer densities on calf production, numbers of slaughtered reindeer and slaughtering percent were analysed by regression and mixed models. Direct and indirect effects of predators on the net incomes and economic sustainability of reindeer herding were analysed by using the bioeconomic system model and the income and cost data from the herding year 2010–2011. Reindeer losses determined to be caused by predators appeared to be remarkable (1–6 reindeer/100 reindeer left alive) in 19 co-operatives or very remarkable (over 6 reindeer/100 reindeer left alive) in 8 co-operatives. Impacts of different predators on the losses and productivity varied between years and areas. Wolverine and golden eagle caused most of losses in the northern co-operatives; in other part of the herding area all large carnivores had variable effects. Also annual snow conditions affected considerably calf percent and number of salughtered reindeer. Based on the bone marrow and teeth samples, body condition or age of reindeer did not explain reindeer losses caused by predators. According to the analyses calf production and the numbers of reindeer slaughtered and left alive decreased significantly as the number of reindeer killed by large carnivores increased. The increase of the number of golden eagle nestings within a co-operative decreased also signicficantly calf production. Analyses also indicated that considerable part of reindeer losses remains unnoted. In addition to direct losses, deprivation of breeding animals (especially loss of best aged females) in herd causes indirect losses. Based on the bookkeeping by herders, searching of killed reindeer also increases markedly the amount of extra work (2.1–7.8 working days/found reindeer). According to the bioeconomic analyses the net incomes of reindeer herding in the optimal situation are 62–90€/reindeer left alive, but the searching costs may drop considerably these incomes (fall 17–41 €/reindeer left alive). Together with the decrease of herd productivity and extra costs, the net incomes of reindeer herding may collapse (fall 21–82 €/reindeer left alive), which can also collapses the economic sustainability of reindeer herding. Bioeconomic analyses also showed that the gratest annual losses in net incomes are caused by one wolf (32 160 €) and one wolverine (16 996 €), then one lynx (11 736 €) and one bear (3 575 €). The loss of net incomes per one nested golden eagle territory was 2 742 €, respectively. The study produced versatile knowledge on the effects of predators on the productivity, incomes and economic sustainability of reindeer herding. The results can be applied when developing the compensation systems for the losses caused by predators or when the management plans for different predators are made in the reindeer herding area.201

Uranium Migration in Crystalline Rocks

The mechanisms controlling the migration of uranium in crystalline rocks such as granites or granodiorites are insufficiently well understood to arrive at a quantitatively defensible safety case for deep disposal of radioactive waste. To help further our knowledge of the relevant processes, a controlled column experiment was undertaken using a disc of metallic (depleted) uranium as a source and granodiorite samples from a former candidate disposal site for spent uranium fuel, Sievi in Finland, as the host medium. The experiment ran for approximately 500 days. This report summarises efforts made to simulate the uranium migration observed during the experiment. The model was developed from blind predictions to an inverse model that attempted to reproduce the measured effluent data. In the absence of independently derived kinetic data for uranium precipitation and dissolution it is difficult to arrive at a truly unique solution. Nevertheless, the exercise has been instructive in highlighting the principal areas of uncertainty and the pit falls that await those seeking to represent far more complex hydrogeochemical systems than that investigated here.JRC.F.7-Energy systems evaluatio

Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2018

Julkaisussa esitetään Inarijärven kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2018 asti. Inarijärven kokonaissaalis oli noin 158 tonnia (1,4 kg/ha) vuonna 2018. Kaupallisten kalastajien saalisosuus (39 %) oli noussut jo kotitarvekalastajien osuutta suuremmaksi. Siika on 95 tonnin saaliillaan noussut selvästi tärkeimmäksi saalislajiksi muodostaen 60 % kokonaissaaliista. Punalihaisten petokalojen yhteissaalis oli enää 18 tonnia, josta taimensaalis oli vajaa 15 tonnia, nieriäsaalis 2,5 tonnia ja harmaanieriäsaalis enää 0,8 tonnia. Haukisaalis (13,3 tonnia) ohitti jo muikkusaaliin (11,3 tonnia) jo toisena peräkkäisenä vuotena 2018. Verkkokalastuksella saatiin 82 % kokonaissaaliista. Siikasaaliista verkkopyynnin osuus oli peräti 90 % ja taimensaaliista 63 %. Inarijärveen on syntynyt 2000-luvulla pääsääntöisesti melko hyviä muikkuvuosiluokkia, joiden ansiosta petokaloille on tähän asti riittänyt ravintoa. Muikkuvuosiluokka 2018 oli myös kohtalaisen hyvä. Taimennäytteistä yli puolella oli suolistossaan lokkilapamadon ja/tai sukeltajasorsien lapamadon (Diphyllobothrium-suvun) loisrakkuloita kohtalaisesti tai runsaasti edelleen vuonna 2018. Harmaanieriä- ja järvilohinäytteissä on ollut huomattavasti vähemmän loisia kuin rauduissa ja taimenissa. Toisen heisimatolajin, haukimadon (Trianephorus crassus) toukkien esiintymistä siikanäytteissä (nahattomista fileistä) on selvitetty vasta vuosina 2017-2018. Näiden vuosien yhteenvetona noin kaksi kolmasosaa siioista oli loisettomia. Loisituista siioista valtaosalla loisittuminen oli lievää ja runsaasti loisituiksi tulkittiin vain 5-8 % tarkastetuista siioista. Istutettujen pohjasiikojen osuus saaliissa on ollut keskimäärin 32 % (vaihteluväli 15-38 %), mikä tarkoittaa, että pohjasiika lisääntyy luontaisesti tehokkaasti. Taimenella sitä vastoin istukkaiden osuus on ollut selvästi yli 50 %, nuorissa ikäryhmissä jopa 80 %. Nieriällä luontainen lisääntyminen on ollut luultua voimakkaampaa luonnontuotannon osuuden vaihdellessa 50 %:n molemmin puolin ja ollen jopa 80 %. Harmaanieriän saalis perustuu kokonaan istutuksiin. Pohjasiian kasvu parani kaikissa ikä-ryhmissä vuonna 2015. Taimenen, nieriän ja harmaanieriän kasvu on taanutunut vuodesta 2016 lähtien. Pohjaeläin- ja siikojen ravinnonkäyttötutkimuksessa todettiin mm. että eläinplankton, erityisesti vesi-kirput, on selvästi tärkeintä ravintoa pienille pohjasiioille. Siikojen mahoja analysoitaessa löytyi myös yksi erittäin uhanalainen äyriäinen, paljakkakilpiäinen (Lepidurus arcticus).201

Comparative sustainability assessment of diesel, electric and hydrogen forklifts : a case study in wood products industry

This Master’s thesis examines the sustainability of forklift technologies by comparing diesel, electric and hydrogen solutions in the context of the wood products industry. The aim was to identify factors that influence the choice of forklift technology from a sustainability perspective. The research was carried out as a case study in a Finnish woodworking company, using semi-structured interviews and secondary sources. Based on the literature, a six-dimensional sustainability assessment model was developed and applied in a qualitative comparison of technologies. The results indicate that diesel forklifts are still perceived as technically reliable, but their high emissions, intensive resource use, and negative impact on the working environment reduce their suitability for sustainable operations. Electric forklifts emerged as the most practical option for achieving short- to medium-term sustainability goals, while hydrogen forklifts were seen as a future-oriented technology, with their potential closely tied to the development of supporting infrastructure. The study concludes that there is no single universally optimal technology; rather, the choice depends on the organization’s objectives, operating environment, and capacity for change management.Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee trukkiteknologioiden kestävyyttä vertailemalla diesel-, sähkö- ja vetyratkaisuja puutuoteteollisuuden kontekstissa. Tavoitteena oli tunnistaa ne tekijät, jotka vaikuttavat trukkiteknologian valintaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena suomalaisessa puutuoteteollisuuden yrityksessä hyödyntäen puolistrukturoituja haastatteluja ja toissijaisia lähteitä. Kirjallisuuden pohjalta kehitettiin kuusiulotteinen kestävyyden arviointimalli, jota sovellettiin teknologioiden laadulliseen vertailuun. Tulosten mukaan dieseltrukit koettiin edelleen teknisesti luotettaviksi, mutta niiden korkeat päästöt, suuri resurssienkulutus ja työympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset heikensivät niiden soveltuvuutta kestävään tuotantoon. Sähkötrukit näyttäytyivät käytännöllisimpänä vaihtoehtona lyhyen ja keskipitkän aikavälin vastuullisuustavoitteiden saavuttamiseen, kun taas vetytrukit edustivat tulevaisuuteen suuntautuvaa teknologiaa, jonka potentiaali on vahvasti sidoksissa infrastruktuurin kehittymiseen. Tutkimus osoitti, ettei ole olemassa yhtä yksiselitteisesti parasta teknologiaa, vaan valinta riippuu organisaation tavoitteista, toimintaympäristöstä ja muutoksenhallintakyvystä